2. Varhaisia kokemuksia

Ajatuksia tulevaisuustaidoista -audiosarja, Markku Pelkonen (2021)

 

Äänitiedoston tekstivastine

2. Varhaisia kokemuksia

Pelkosen Markku tervehdys, ja tervetuloa tulevaisuustaidot-audiosarjan osioon Varhaisia kokemuksia taitojen kehittymisestä.

Kun puhutaan taidoista ja siitä, miten nykyhetki vaikuttaa siihen, mitä tulee tapahtumaan tulevaisuudessa, meillä jokaisella on kyseessä hyvin vahva subjektiivinen aikamatka. Itselleni merkityksellisin ajanjakso nuorena ihmisenä, olen 1968 syntynyt, oli vuonna 1977, kun meidän perheemme päätti muuttaa Chicagoon. Isä meni sinne töihin ja myimme omakotitalon Lahdessa. Lähdin suomalaisesta 1970-luvun koulusta toiselta luokalta suoraan täysin vieraaseen maahan vailla mitään kulttuuri- tai kieliosaamista. Meistä ei itse asiassa kukaan osannut kovinkaan hyvin englantia. Se oli alkuun jopa pelottava kokemus. Silloin huomasin, että se kokonaisuus minkä silloin opin, oli sellaisia taitoja, joita olen pystynyt hyödyntämään hyvinkin paljon tulevaisuudessa.

Jouduin sopeutumaan uusiin tilanteisiin nopeasti. Se tarkoitti sitä, että esimerkiksi mennään luokkahuoneeseen, jossa ei ollut mitään tukihenkilöverkostoa, internetiä tai käännöskoneita, joita olisi voinut hyödyntää, vaan piti lähteä kantapään kautta ihan nollatilanteesta uusiin tilanteisiin. Se tapa, miten oppiminen tapahtui, oli aika merkityksellinen, koska se vaikutti myös siihen, millä tavalla uskallat kohdata toisia ihmisiä ja mennä kauppaan ostamaan vaikkapa maitoa, vaikka et ole ihan varma, miten maito edes lausutaan englannin kielellä. Tämän matkan varrella huomasin, että mitä nopeammin sopeutuu ja lähtee mukaan oppimisprosessiin, niin sitä helpompaa kasvu ja kehittyminen on.

Arvostan sitä, että omat vanhemmat vaativat, että piti aika nopeasti lähteä itsenäisesti nuorena koululaisena tienaamaan rahaa. Lähdin kolmannella luokalla jakamaan aamulehtiä, jotta sain sitä kautta itselleni käyttörahaa. Huomasin, että opin lehtiä jakamalla tuntemaan koko naapuruston. Tutustuin uusiin ihmisiin ja jotkut pyysivät jopa, että Hei, sä oot varmaan se suomalainen poika. Haluatko pestä meidän auton, saat siitä muutaman dollarin, ja niin poispäin. Sieltä lähtivät elämän kannalta aika olennaiset perustaidot kehittymään, muun muassa se, että ei anna helpolla periksi vaan yrittää ja omaa yrittäjämäisen asenteen. Taidoista tärkein on ehkä empatiataito, josta niin monet tulevaisuustutkijat puhuvat, eli kyky asettua toisen ihmisen asemaan, ymmärtää toista ihmistä ja kulttuuritaustaa. Se tarkoittaa ikään kuin sellaisuutta, mikä ihmisessä on sillä hetkellä, kykyä ymmärtää sitä ja pystyä vuorovaikuttamaan tämän toisen ihmisen kanssa. Empatiataidon luulen oppineeni parhaiten sitä kautta, että olen itse tiennyt, miltä minusta tuntuu eri tilanteissa, esimerkiksi, ettei tunnu kivalta, kun tulee vaikkapa muille vieraasta paikasta. Sen vuoksi voi ehkä piirun verran paremmin osata myös kohdata toisia ihmisiä.

Minulle tuli aika iso haaste silloin, kun palasin 1980-luvulla Suomeen kouluun. Olin tottunut ihan erilaiseen koulukulttuuriin. Olin oppinut, että koko ajan nostetaan omia hyviä vahvuuksia esiin. Olin hyvä esiintymään, olin oppinut englannin kieltä, puhumaan ja toiminut erilaisissa näytelmissä, ja niin poispäin. Sitten tulin Suomeen, jossa piti käyttäytyä hyvin eri tavalla. 1980-luvun koulussa kaikki turha showmanship, eli esillä oleminen, koettiin vaikeaksi. Törmäsin seinään. Onneksi kuitenkin tiesin, että eteenpäin pääsee uusin yrityksin ja epäonnistumisten kautta.

On hirveän tärkeätä, että peilaamme tulevaisuutta omaan kokemusmaailmaan, koska se on tekijä, jonka varassa rakennetaan uutta omaa jatkuvan oppimisen identiteettiä. Pääviesti ehkä teille on se, että älkää aliarvioiko menneisyytenne merkitystä silloin, kun mennään kohti tulevaisuutta.